Katja Outinen: Kuivaketju10:n taustalla on eduskunnan kannanotto rakennusten kosteus- ja homeongelmista

SamiUncategorizedLeave a Comment

Ympäristöministeriö käynnisti vuonna 2014 yhdessä Oulun rakennusvalvonnan kanssa hankkeen monistettavien menettelytapojen luomiseksi rakentamisen kokonaisvaltaisen kosteudenhallinnan varmistamiseksi rakentamisen lupakäytäntöön liitettävien ohjaus-, tuki- ja yhteistoiminnan keinoin. Hankkeen edetessä sen nimeksi keksittiin Oulussa Kuivaketju10.

Hankkeen käynnistämisen taustalla on eduskunnan tarkastusvaliokunnan mietintö rakennusten kosteus- ja homevaurioista (TrVM 1/2013 vp) ja mietinnön mukainen 14 eri toimenpidekohtaa sisältänyt eduskunnan kannanotto (EK 5/2013 vp) samaisesta aiheesta toukokuussa 2013. Yksi kannanoton kohdista edellyttää toimenpiteitä rakentamisen ohjauksen ja neuvonnan uudistamiseksi.  Tässä yhteydessä tulee saada aikaiseksi toimiva rakennusten elinkaaren aikainen ja rakentamisen kosteudenhallintaa koskeva keskitetty valtion ohjaus- ja neuvontajärjestelmä. Oulun hankkeessa pyritään siis tuottamaan rakennusvalvonnalle apukeinoja rakentamisen kokonaisvaltaisen kosteudenhallinnan avuksi.

Tällä hetkellä ei olla luomassa erillistä keskitettyä valtion ohjaus- ja neuvontajärjestelmää, sillä pääministeri Sipilän hallitus on käynnistänyt laajan alue- ja maakuntahallinnon uudistuksen, joka koskettaa myös rakentamisen ohjausrakennetta. Uutta ohjausjärjestelmää valmistellaan vuoden 2016 aikana. Samaan aikaan tarkastellaan keskushallinnon ja sen eri virastojen rakennetta.

Ympäristöministeriön näkökulmasta Kuivaketju10-hankkeessa selvitetään mm. rakennusvalvonnan toiminnan kehittämistä nykyisten tehtävien puitteissa. Hankkeessa kehitetään rakentamisen elinkaarenaikaista kosteudenhallintaa tukemaan selkeät ohjauksen ja yhteistoiminnan mallit rakennusprosessin kuhunkin vaiheeseen. Hankkeessa luoduissa toimintamallikorteissa käydäänkin läpi kaikki rakennuksen elinkaaren vaiheet: tilaaminen, suunnittelu, työmaatoteutus, käyttöönotto ja käyttövaihe. Kuivaketju10:ssä on myös arvioitu rakennushankkeen kymmenen merkittävintä kosteusriskiä ja käyty läpi toimet, joilla näitä riskejä voidaan hallita.

Kuivaketju10-hankkeessa on luotu helppokäyttöiset ja visuaaliset toimintamallikortit, joita voidaan käyttää muun muassa hyvinä tarkistuslistoina. Korteissa on listattu kosteudenhallinnan kannalta tärkeitä tehtäviä rakennushankkeen eri vaiheissa. Esimerkiksi tilaajan tehtävänä on päättää siitä, että hanke toteutetaan Kuivaketju10-toimintamallin mukaisesti.

Oulun rakennusvalvonta on kehittänyt Kuivaketju10-toimintamallia tiiviissä yhteistyössä koko rakennusalan kanssa. Toimintamallia on esitelty laajasti alan eri tapahtumissa ja tilaisuuksissa ympäri Suomen. Ympäristöministeriön tavoitteen mukaisesti Kuivaketju10-toimintamalli on luotu sellaiseksi, että se on helposti otettavissa käyttöön myös muissa rakennusvalvonnoissa. Kuivaketju10 on siis yksi keino lisätä rakennusvalvontojen yhtenäistä tulkintaa kosteudenhallinnan osa-alueella.

Katja Outinen
Yli-insinööri
Ympäristöministeriö

Jaa artikkeli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.